Hopeanhohtoinen, pitkillä tuntosarvilla varustettu max. 11mm pitkä sokeritoukka on yleinen sisätiloissa. Se tulee toimeen tärkkelyksellä ja tarvitsee elääkseen pelkästään paperia. Vilkas ja valonarka eläin vilahtaa nopeasti piiloon viemäriin tai kynnyksen alle ja sitä tapaa useimmiten WC-tiloissa, kellareissa ja keittiöissä. Elintarvikkeille se aiheuttaa kuitenkin vain harvoin vahinkoa. Sisätilojen lisäksi sokeritoukka viihtyy myös linnunpesissä ja vanhoissa ampiaispesissä.

sokeriotukka

Baygon Aerosoli on kosketuksesta toimiva nopeatehoinen aine, joka on tarkoitettu epätoivottujen hyönteisten torjuntaan sisätiloissa. Tehoaineet ovat ns. synteettisiä pyretroideja, jotka säilyvät pinnoilla pitkään ja sopivat näin ollen hyvin ryömivien hyönteisten torjuntaan; aineen ei tarvitse sumutettaessa osua hyönteiseen. Aerosolia sumutetaan alueille, joilla sokeritoukkia on nähty tai niiden yleisimmille kulkureiteille eli lattiarakoihin ja wc-altaan sekä viemäreiden läheisyyteen. Sillä aine vaikuttaa kosketuksesta, jätä se odottamaan pimeällä liikkuvia vihulaisia. Sumute jättää hieman nahkean pinnan, jonka voi pestä pois vedellä ja astian- tai yleispesuaineella. Pese sumutuksen jälkeen kädet ja sulje käsitellyn huoneen ovi 10 minuutiksi. Tuuleta huone hyvin ennen oleskelua.

Tuotteen käytössä on aina otettava huomioon aerosolien käyttöä koskevat yleiset ohjeet ja lukea varoitukset sekä ohjeet pullon kyljestä. Baygon aerosolia ei saa sumuttaa elintarvikkeisiin tai kasveihin ja arkoja ja huokoisia materiaaleja tulee varoa.

Lue lisää sokeritoukasta ja sen torjumisesta Hyönteismaailmassa…